Elämää keskiaikaleirillä

Lomani viimeinen viikonloppu kului Hollolan keskiaikatapahtuman leirillä. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa 1300-luvun loppuun sijoittuva sotilasleiri, johon kutsuttiin keskiajan elävöittäjiä. Väkeä saapui myös Ruotsista, Latviasta ja Englannista. Ilmoittautumisen yhteydessä piti esitellä telttansa ja varusteensa, jos ei ollut jo etukäteen järjestäjille tuttu. Itse osallistuin tapahtumaan räätälikoju Iloisen joutsenen piikana, mutta tapahtumaa edeltävänä päivänä minua pyydettiin hoitamaan telttakunnan ruokahuolto, joten tiskin takana istuminen jäi vähemmälle. Sen edestä sainkin pilkkoa, kohentaa tulta ja hinkata puurokattilaa. Ruuanlaitto kenttäolosuhteissa on kyllä mukavaa, vaikka kolmenkymmenen asteen helle toi hommaan oman hikisen lisänsä.

Räätälikojussa tietysti räätälöitiin. Tässä tasataan mekon helmaa. Molempina päivinä järjestetty huntuklinikka keräsi myös paljon osallistujia. Kuva: Mervi Pasanen.

Telttailu on keskiajan elävöittäjien keskuudessa yleistä, sillä siinä on helpompaa saavuttaa autenttiset olosuhteet. Talvisin vaihtoehtona on lähinnä leirikeskukset ja partiokämpät, joiden majoituskapasiteetti on yleensä pieni, tilat vähemmän keskiaikaiset ja keittiö moderni. Leirissä on mahdollista yöpyä keskiaikaisessa teltassa olkipatjalla ja valmistaa ruokansa padassa avotulella. Joitain myönnytyksiä on toki tehty. Lihat säilytin kylmälaukussa, johon pari kertaa vaihdettiin kallet, vesi tuli kaivon sijaan säiliöstä ja aamulla oli pakko saada kahvia. Kahvi tunnettiin keskiaikana Lähi-idässä, mutta Euroopassa sitä alettiin nauttia vasta 1700-luvulla. Nykyään moni elävöittäjä, allekirjoittanut mukaan lukien, on siihen sen verran addiktoitunut, että pakko se pannukahvi oli puuron viereen iskeä.

Iltapalaksi oli omenapossua, nauris-ohra-porkkanalisuketta, munia, tuorejuustoa ja aamulta ylijääneestä puurosta paistettuja rieskoja. Kuva: Mervi Pasanen.

Ilma oli läkähdyttävän kuuma. Koko Suomessa rikottiin helle-ennätyksiä, ja jouduin kysymään itseltäni, mikä järki on pukeutua villamekkoon ja mennä asumaan pellolle jolle ei ole satanut kahteen viikkoon. Palovaaran takia kaikki tulet piti tehdä joko irralleen maasta tai kaivaa sen sisään. Onneksi minkäänlaista vaaratilannetta ei syntynyt. Mutta kuuma niillä sortsijalkaisilla turisteillakin oli. Keskiaikainen asu suojaa vartaloa palamiselta ihan eri tavalla kuin ne vaatteet, mitä arkena olisin laittanut päälleni. Niin kauan kun valmistaa vaatteensa luonnonkuiduista eikä sekoitteista, ne myös hengittävät. Lisäksi huntu ja mahdollinen hattu (unohdin kotiin) suojaavat niskaa. Tai siis, jonkin verran, eivät loputtomiin. Itse elävöitän tällä hetkellä punaniskaa.

Onneksi lähellä oli järvi. Kävin molempina päivinä uimassa alusmekossani, koska paikalla oli myös runsaasti alaikäisiä, ja puin villamekon siihen päälle. Märkä pellava viilensi ihanasti muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen toimenpide piti uusia.

Hyvärilän miehet nousemassa rantaan. Kuva: Mervi Pasanen.

Järveltä tulivat myös hurjat vitaliaanit muinaisuiskollaan. Koska olimme sotaleiri, pitihän sitä taisteluakin elävöittää. Mukana oli yli kymmenen eri yhdistystä neljästä maasta ja nelisenkymmentä sotilasta. Naiset ja yksi parrakas mies toimivat vedenkantajina. Taistelu perustui kuvitteelliseen kuningatar Margareetaa kannattavan herra Markuksen miesten ja Jan Hyvärilän johtamien vitaliaanien kohtaamiseen. Herra Markus on kuullut merirosvojen ryöstävän rantojaan ja lähettänyt miehiään sekä aikakauden uutuuden, tykin, paikalle. Osapuolten välille syntyy sanaharkkaa aiemmin haaksirikkoutuneen laivan lastin omistajuudesta ja valtakunnan oikeasta hallitsijasta, ja kalisteluksihan se sitten meni. Hyvärilä otettiin vangiksi ja eloonjääneille tarjottiin kannukaupalla vettä.

Suomen armeijan kenttäpiispa Pekka Särkiö siunasi sotaväen ennen taistelua. Vaikka yleensä keskiajan elävöityksessä pyritään välttämään uskonnollisuutta, oli se merkittävä osa aikalaisten elämää ja sitä on hyvä tuoda kunnioittavasti esille. Kuva: Mervi Pasanen.

Joidenkin koiranleukojen mielestä keskiajan elävöittäminen on lähinnä kaljanjuontia hassuissa vaatteissa, ja sitäkin tuli kieltämättä harrastettua. Kun yöuinnin jälkeen istuu nuotiolle laulamaan ja juttelemaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa, muistaa taas, miksi tätä hommaa tekee.