Vielä ehtii Vesalaa

Vuoden nuoren taiteilijan, Jarno Vesalan, upea näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa vielä 11.8. eli ensi sunnuntaihin asti. Jos et ole vielä sinne ehtinyt, suosittelen ehdottomasti. Näyttely on kauhea, pelottava ja siksi näkemisen arvoinen. Kyse ei ole mistään halvasta säikyttelykauhusta, vaan taiteesta, joka pakottaa pohtimaan, mikä siinä ahdistaa. Ei verta, vampyyreita tai zombeja, vaan jotain pelottavampaa: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, kadonneita muistoja ja loputonta odotusta.

Jarno Vesala: Sininen uni, 2008. (Kuva:Tampereen taidemuseo)

Itse päädyin näyttelyyn yksin, mutta sinne kannattaa ehdottomasti mennä kaverin kanssa. Pelottavia asioita on aina mukavampi lähestyä yhdessä, ja samalla voi pohtia sitä, miksi pelottaa, vaikka varsinaista pelättävää ei ole. Taidemuseo on siihen kohtuullisen turvallinen ympäristö. Miksi nainen itkee keittolautasen ääressä? Kuka on jättänyt pikkutytön yksin sateeseen? Entä kuka on tuo tyttö, josta näkyy pelkkä varjo, ja mitä hänelle on tapahtunut? Pohtimalla tarinoita teosten takaa voi päästä lähemmäs myös sitä, miksi tämä tuntuu minusta pahalta.

Jarno Vesala: Raining behind the window, 2013 (Kuva: www.jarnovesala.com)

Vesalan teokset ovat moniaistisia elämyksiä, jossa yhdistyy niin esine, kuva kuin äänikin. Suurimmassa osassa esiintyy hyvin realistisen oloinen ihmispatsas.Tuijottaessani nukkea oli ensimmäinen ajatukseni, kuten varmaan monella muullakin, että liikkuuko tuo. Nukkea piti tuijottaa hetken saadakseen sen selville. Kun sama toistui joka patsaan kohdalla, aloin pohtia, onko pelottavampaa se, että nukke ei liiku kuin se, että se liikkuu. Jos nainen yhtäkkiä kääntää päänsä ja katsoo silmiin, saadaan kyllä se säikyttelyefekti. Mutta onko pysähtynyt hetki vielä kamalampaa? Onko ahdistavinta se, kun mitään ei tapahdu?

Oma suosikkini. Jarno Vesala: Soup and a woman, 2012. (Kuva: www.jarnovesala.com)

Vesalan jälkeen oli hyvin rentouttavaa käydä tutustumassa taidemuseon alakertaan muuttaneeseen Muumimuseoon. Sinne on aina tervetullut, ja pahimmatkin kauhut voitetaan mamman vaapukkamehun avulla.

Jos aikaa jää, kannattaa piipahtaa kulman takana entisessä kesätyöpaikassani, idyllisessä Amurin työläismuseokorttelissa, ja tietenkin kahvila Amurin helmessä.

Vesalan näyttely jatkaa syksyllä Aboa Vetus & Ars Novaan, joten turkulaiset hoi!