Kuka maalasi mammutin?

National Geographic julkaisi todella mielenkiintoisen artikkelin tutkimuksesta, jonka mukaan varhaisimpia luolamaalauksia ovat taiteilleet lähinnä naiset.Tällaiseen tulokseen on päätynyt arkeologi Dean Snow Pennsylvania State Universitysta analysoituaan maalausten yhteydestä löytyneitä kädenjälkiä. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että miesten ja naisten kädet eroavat toisistaan, ja sormien pituutta ja niiden välisiä suhteita vertailemalla Snow huomasi, että suurin osa, kolme neljäsosaa, muinaisista vertailukelpoisista kädenjäljistä näyttäisi kuuluvan naisille.

Ranskalaisen Pech Merle -luolan seinästä löytynyt 25 000 vuotta vanha maalaus, jossa täplikkäitä hevosia ja muutama kädenjälki. (Kuva: http://images.nationalgeographic.com/wpf/media-live/photos/000/101/cache/pech-merle-spotted-horses-mural_10134_600x450.jpg, Dean Snow.)

Tutkimus ei ole kovinkaan laaja, sillä analysoitavia kädenjälkiä oli vain 32, ja vertailuaineistona käytettiin Pennsylvanian yliopiston lähellä asuvien eurooppalaisperäisten amerikkalaisten kädenjälkiä. Näiden lukumäärä ei jutusta käy ilmi. Snown kehittämä ohjelma tunnisti 60% varmuudella modernien kädenjälkien sukupuolen, joten kovin luotettavaksi ei menetelmää voi sanoa.

Piti tutkimustulos paikkansa tai ei, on tällainen työ mielenkiintoista ja tärkeää. Suurin osa tutkijoista on olettanut, että saaliseläimiä ja metsästystä kuvaavat luolamaalaukset ovat miesten tekemiä, koska metsästys on nykyään miehinen laji. Menneisyyteen, etenkin näin kauas, projisoidaan herkästi nykyajan käsityksiä sukupuolirooleista ja aikalailla kaikesta muustakin. Meistä on loogista, että mies hankkii ruoan ja nainen hoitaa kodin, ja näin asia on monessa kulttuurissa järjestettykin. Mutta se ei silti tarkoita, että näin on ollut aina ja kaikkialla. Eikä se kerro mitään siitä, kuka metsästyksen dokumentoi luolan seinään. Osa arkeologeista onkin jo ehtinyt kysyä, kertooko maalauksen yhteydessä oleva kädenjälki siitä, kuka teoksen on maalannut. Onhan se teoriassa mahdollista, että joku muu on maalannut kuvan ja joku toinen (kenties nainen) on painanut kädenjälkensä siihen viereen. Nykyihmisestä kädenjälki tuntuu signeeraukselta, mutta oliko se aikalaisille sitä, ei voi tietää.

Bäckaskogskvinnan Historiska museetissa. (Kuva: Jenni Lares)

Mieleen palaa Tukholman Historiska museetiin esihistorianäyttely, jossa on esillä vanhin Ruotsista löytynyt naisen luuranko, Bäckaskogskvinnan. Hän eli noin 9 000 vuotta sitten. Kun hauta löydettiin vuonna 1939, ajateltiin vainajan olevan mies, sillä haudasta löytyi metsästykseen ja kalastukseen tarvittavia välineitä. Osteologian kehittyessä paljastui, että luuranko kuuluikin 35-45-vuotiaalle naiselle, joka on elämänsä aikana synnyttänyt yli kymmenen lasta. Miksi hän on saanut viimeiselle matkalleen metsästys- ja kalastusvälineitä? Nykyihminen pohtii kysymystä, joka aikalaisille on ollut itsestäänselvyys.

Bäckaskogskvinnanin kallosta tehty rekonstruktio kasvonpiirteistä. (Kuva: Historiska museet)

Menneisyys on vieras kulttuuri, ja sellaisena sitä tulee lähestyä. Harva asia on 'itsestäänselvää' tai 'luonnollista', eivätkä menneisyyden ihmiset ajatelleet ja toimineet jollain tavalla vain siksi, että nykyään asiat tehdään näin. Siinä on mielestäni historian tärkein anti, oppia ymmärtämään niitä lukuisia eri tapoja, miten tämä laji on elämisensä ja olemisensa järjestänyt.