Yhdysvalloissa tutkittiin taiteen vaikutusta opiskelijoihin, ja tulos oli ainakin museoihmisen mielestä loistava: taide lisäsi opiskelijoiden empatiakykyä, kriittistä ajattelua ja suvaitsevaisuutta. Otoskin on kohtuullisen laaja, 10 000 henkeä. Heidät vietiin tunnin opastukselle taidemuseoon, jossa oppaan johdolla keskusteltiin viidestä eri teoksesta. Kun puolet luokista oli käynyt kierroksella, teetettiin testi, jossa oppilaiden piti analysoida entuudestaan tuntematonta maalausta. Lisäksi heiltä testattiin "historical empathy and tolerance", jonka oikeasta käännöksestä tai testin luonteesta en ole ihan varma. Opiskelijat, jotka olivat käyneet museossa, olivat suvaitsevampia ja kriittisempiä ja ymmärsivät myös menneisyyden ihmistä paremmin.
Hienoa, siis! Tähän ainakin itse oppaana ja nykyään museolehtorina pyrin. Vastaan mielummin kysymykseen miksi kuin mitä, tai herättelen kuulijat vastaamaan. Taiteen suhteen kokemus on enemmän katsojan silmässä, ja varmasti oppilaiden henkiseen kehitykseen vaikutti se, että museoon tutustuttiin oppaan johdolla eikä yksin. Kasvattaako pelkkä taiteen katsominen ihmistä, vai helpottaako kehitystä aiheesta keskusteleminen ja kenties oikeaan suuntaan työntäminen?
Olen työskennellyt lähinnä kulttuurihistoriallisissa museoissa, joissa tietoon suhtaudutaan eri tavalla kuin taidemuseossa. Taidetta katsoessa voi ihan rehellisesti kysyä, mitä kukin kuvassa näkee, ja jokaisen vastaus on ihan yhtä oikea. Taiteen herättämät tunteet ja ajatukset ovat kaikki totta. Historiallisessa museossa faktoja on enemmän, ja ne myös ohjaavat opastusta tarkemmin. Oppaan oletetaan tietävän, mikä tuo on, kuinka vanha se on ja miten sitä on käytetty. Mutta miksei historiallisessa museossa kysyttäisi, miltä katsojasta tuntuu ja mitä ajatuksia käynti hänessä herättää? Tätä käytetään lähinnä vanhempien ihmisten kanssa, muistelukierroksilla. Mutta ihan yhtä hyvin nuori voi ihmetellä, asuivatko ihmiset ennen näin ahtaasti ja tuollaistako tehtaassa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti